Kuvaukset henkilöasiakkaille

Teen henkilökuvauksia sekä miljöössä että Espoon Olarissa sijaitsevassa studiossa. Miljöökuvaukset toteutetaan pääasiassa pääkaupunkiseudun monipuolisissa maisemissa, mutta tarvittaessa olen valmis siirtymään kuvauskalustoineni myös kauemmas.

Tarve henkilökuville voi syntyä monista eri syistä

Tyypillisiä kuvauksen aiheita ovat muotokuvat ja valmistujaiskuvat, kuten esimerkiksi ylioppilas- ja rippikuvat. Näiden lisäksi henkilökuvien ottaminen tulee ajankohtaiseksi esimerkiksi CV:n tai LinkedIn -profiilin päivittämisen myötä.

Katso hinnat

"Kuvausilta Teron kanssa oli hauska ja rento, mikä näkyy myös tuloksessa. Kuvista tuli huippuhienot ja kokemuksesta jäi todella kiva muisto."

Ylioppilaaksi valmistunut nuori nainen nojaa vanhaan talon seinään ruusu kädessä
Yrityksen toimitusjohtaja istuu sohvalla ja lukee sanomalehteä

Kuvaajan palvelut pääkaupunkiseudulla

Valmistujaiskuvaukset

Valmistujaispäiväsi on vain kerran. Laadukkaat valokuvat palauttavat päivän mieleen vielä vuosikymmenten päästä.

Muotokuvaukset

Sinä parhaimmillasi – kuvat henkilöbrändäykseen, CV:hen tai vaikka malliportfolioon​.

Arvokkaat muistot ainutlaatuisesta päivästä!

Valmistujaiskuvaus

Valmistujaispäiväsi on vain kerran. Olipa kyseessä sitten ylioppilasjuhla, konfirmaatiopäivä tai ammattiin valmistuminen, olet tehnyt sen eteen töitä ja olet ansainnut täydellisen juhlapäivän.

Juhlapäivän muistot saattavat pian haalistua, mutta laadukkaita valokuvia katselee mielellään vielä vuosikymmenten päästä.

Omista ylioppilasjuhlistani on päässyt vierähtämään jo jokunen vuosi, mutta valmistujaispotretit ovat edelleen tallella. Niihin kuviin palatessani mieleeni muistuu heti monta hyvää hetkeä tuosta päivästä.

Tunnissa ehtii kuvata paljon erilaisia kuvia

Jokaisen valokuvan ei välttämättä tarvitse juhlistaa valmistumistasi, ja varsinkin monet tuoreet ylioppilaat ovat halunneet osan kuvista ilman klassista lakki & ruusu -yhdistelmää.

Kuten muistakin henkilökuvauksista, myös valmistujaiskuvauksista olen tehnyt sinulle valmiit ja helpot paketit.

Suosittelen lämpimästi tunnin kuvausaikaa, sillä ensimmäinen vartti saattaa mennä totutellessa kuvattavana olemiseen, ja usein viimeiset kuvat ovat ne, jotka valitaan jatkoon.

Ylioppilaaksi valmistunut nuori mies tyylikkäässä puvussa
Ylioppilaaksi valmistunut nuori nainen istuu sohvalla ruusu kädessään

Suosittu paketti!

Valmistujaiskuvaus miljöössä, studiossa tai kotonasi

Hinta: 250€ (sis. alv.)

  • Kuvauksen kesto max. 1 h

  • Nettigalleria kuvien valintaan

  • Viisi valittua kuvatiedostoa huolellisesti viimeisteltynä

  • ​Lisäkuvatiedostot à 25 €

Räätälöi oma paketti

Oma paketti

Hinta: Sovitaan erikseen

  • Kuvausaika tarpeen mukaan
  • Nettigalleria kuvien valintaan
  • Voidaan toteuttaa sovitussa paikassa tai studiossa
  •  

Sinä parhaimmillasi – kuvat henkilöbrändäykseen, CV:hen tai vaikka malliportfolioon

Muotokuvaus

Kun haluat antaa itsestäsi mahdollisimman hyvän vaikutelman esimerkiksi verkkosivuillasi, työnhaussa tai itsesi brändäämisessä, laadukkailla valokuvilla on ensiarvoisen tärkeä merkitys.

"Muotokuva voi olla myös jotain edellä mainittuja paljon henkilökohtaisempaa – lahja sinulta jollekin läheiselle ja tärkeälle ihmiselle."

Kuvien laadukkuus ei ole paikasta kiinni. Olen ottanut loistavia muotokuvia työhuoneen nurkassa, autotallissa, kahvilassa, puistossa, rannalla… Tärkeintä on saada sinut mieluiseen ja kuvien teemaan liittyvään ympäristöön, ja minä hoidan loput. Tarvittaessa kuvaus voidaan toteuttaa myös Espoon Olarissa sijaitsevassa studiossa.

Olen koonnut sinulle valmiita kuva- ja hintapaketteja muotokuvauksen toteuttamiseksi, joista alla on mainittu niistä suosituin. Jos mikään paketeista ei vastaa tarpeitasi, tehdään sinulle sellainen. Muotokuvaus suunnitellaan ja toteutetaan aina asiakkaan tarpeiden mukaan.

Tummahiuksinen nuori nainen istuu tuolilla valokuvastudiossa
Nuori kaunis nainen mietteliäänä

Suosittu paketti!

Muotokuvaus miljöössä, studiossa tai kotonasi

Hinta: 370€ (sis. alv.)

  • Kuvauksen kesto max. 1-2 h

  • Tarvittaessa useampi lokaatio
  • Nettigalleria kuvien valintaan

  • Max. viisi valittua kuvatiedostoa huolellisesti viimeisteltynä

  • Lisäkuvatiedostot à 25 €

Räätälöi oma paketti

Oma paketti

Hinta: Sovitaan erikseen

  • Kuvausaika tarpeen mukaan
  • Nettigalleria kuvien valintaan
  • Voidaan toteuttaa sovitussa paikassa tai studiossa