Tero

Olen valokuvaajan ammattitutkinnon (VAT) suorittanut valokuvaaja ja yrittäjä. Teen enimmäkseen henkilö- ja ruokakuvauksia, mutta myös tuotekuvaukset ja tapahtumakuvaukset hoituvat ammattimaisesti.

Ennen yrittäjäksi ryhtymistä olen tehnyt työnantajan palveluksessa ruokakuvauksia viitisen vuotta mm. web- ja printtijulkaisuihin sekä markkinointimateriaaleihin.

Studioni sijaitsee Espoon Olarissa, mutta teen paljon kuvauksia myös asiakkaan luona.

Valokuvaaja Tero Honkaniemi istuu tuolilla
Tummaa balsamiviinietikkaa kaadetaan punaiseen juomaan

Ruokakuvauksista henkilökuvauksiin

Henkilökuvaus on ruokakuvaukseen verrattuna aivan oma taiteenlajinsa, ihan jo kuvattavan kanssa kommunikoinninkin suhteen. Henkilökuvaus vaatii kuvaajalta sosiaalisia taitoja, tilannetajua ja huomaamattomien yksityiskohtien näkemistä. Näistä taidoista olen saanut hyvää palautetta,ja henkilökuvaus onkin nyt ruokakuvien ohella suurin työllistäjäni. Henkilö- ja ruokakuvausten lisäksi minua työllistävät myös lehtikuvat.

Glendora-orkesteri ryhmäkuvassa

"Neuvottelut ja yhteyden pito sujuivat mutkattomasti. Toiveemme otettiin huomioon ja työnjälki oli erinomainen. Kuvat vastasivat odotuksia kontrastien suhteen ja tämän lisäksi kuviin tallentui kauneutta; odotuksen onnea ja herkkyyttä. Olemme erittäin tyytyväisiä."

Noora Nousiainen, Vantaa
Kaurapuuroa, marjoja ja mustikkajauhetta mainoskuvassa

Tarvitsetko kuvaajaa?

Olen mielelläni apunasi, kun kaipaat toiveesi huomioivaa ja ammattitaitoista kuvaajaa, joka löytää ne upeimmat hetket ja kuvakulmat. Toimialueinani ovat pääasiassa Helsinki, Espoo ja Vantaa, mutta työtilauksia olen ottanut vastaan koko Etelä-Suomen alueelta.